Näin Green Key -kohteissa toimitaan

Green Key on kansainvälinen matkailualan sertifikaatti, joka kertoo, että matkailuyritys sitoutuu vastuulliseen liiketoimintaan, seuraa tavoitteidensa toteutumista ja kehittää vastuullisuuttaan pitkäjänteisesti.

Green Key -sertifioidut matkailuyritykset eivät ole vain ympäristövastuun edelläkävijöitä, vaan sitoutuvat huomioimaan toiminnassaan myös sosiokulttuurisen ja taloudellisen vastuullisuuden. Tämä tarkoittaa esimerkiksi ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista, paikallisten asukkaiden huomioimista, lähialueen yritysten tukemista sekä vastuullisuudesta viestimistä niin omalle henkilökunnalle, yhteistyökumppaneille kuin asiakkaille.

Tällä sivulla pääset tutustumaan Green Key -kohteiden hyviin käytäntöihin. Inspiroivat esimerkit eri puolilta Suomea tarjoavat konkreettisia vastuullisuusvinkkejä niin matkailuyrityksille kuin matkailijoillekin. Vastuullinen matkailu edellyttää osallistumista meiltä kaikilta.

Käytännön vastuullisuustoimia Green Key-yrityksissä

Yhdenvertaisten luontoelämysten mahdollistaja

"Luonto kuuluu kaikille" on ollut luontoelämyksiä räätälöivän Seikkailuapinat Oy:n toiminta-ajatus alusta lähtien. Yrittäjä Heidi Savolainen kannustaa yrityksiä panostamaan matkailupalvelujen tasavertaisuuteen – se on Suomessa kaikkea muuta kuin itsestään

Levi Suites -huoneistoissa lajittelu on osa kokonaisuutta

Green Key -sertifioidun Levi Suitesin huoneistot tarjoavat asiakkaille mahdollisuuden jätteiden lajitteluun vierailun aikana. Biojätteen keruusta on tehty sujuvaa kohteessa käyttöön otetulla BioProffa biojäteastialla, jonka kannessa on aktiivihiilisuodati

Green Key -ympäristösertifikaatti hiilineutraalille Nukulalle

Nukula on keskisuomalainen hyvinvointi- ja majoituspalveluja tarjoava yritys, jonka metsiä hoidetaan jatkuvan kasvun periaatteella. Harvinaislaatuiseksi matkailukohteeksi Nukulan tekee se, että se on hiilineutraali. Nukula Oy:n yrittäjä Hannele Levävaara

Luontoleikkejä kaupunkihotellissa

Ilmassa on iloista jännitystä, kun Päiväkoti Kamomillan lapsiryhmä saapuu vierailulle Green Key -sertifioituun Original Sokos Hotel Presidenttiin. Luvassa on luontoaiheisia tehtäviä ja tanssiva yllätys. ”Täällä on pöllö!” ”Vessassa oli kettuja!” ”Mä näin

Luontoa rakastava Hawkhill

Green Key -sertifioituja majoituskohteita on maassamme monipuolisesti pienistä maaseutumatkailukohteista kaupunkien suuriin ketjuhotelleihin. Vihtiläinen Hawkhill on yksi uusimmista sertifikaatin saaneista yrityksistä. ”Siis ihan mieletöntä! Siellähän on