Uusi laki kulutuspalvelujen turvallisuudesta on astunut Suomessa voimaan 5.5.2025. Uusi laki korvaa aiemman kuluttajaturvallisuuslain. Muutos on laaja, mutta lain pääsisältö pysyy samana.
Uuden lain mukaan palveluntarjoajien tulee tunnistaa palveluihinsa liittyvät vaaratekijät ja arvioida niihin liittyvät riskit dokumentoinnin avulla. Heidän on myös huolehdittava siitä, että palvelu ei aiheuta terveysvaaraa käyttäjilleen tai muille välittömässä vaikutuspiirissä oleville. Omaisuusvahinkojen ehkäiseminen ei enää kuulu lain soveltamisalaan.
Tärkeimmät muutokset:
- Omaisuusvaarat poistuvat tämän lain piiristä
- Turvallisuusjohtamisen ja jatkuvan parantamisen keskeisimmät periaatteet on huomioitu aiempaa vahvemmin
- Palveluntarjoajan velvoitteet ovat aiempaa selkeämmin läkipykälinä
- Yleinen dokumentointivelvollisuus voimaan, mutta tiettyjä palveluita koskeva turvallisuusasiakirjavelvollisuus poistuu
- Viranomaisella on mahdollisuus määrätä hallinnollinen seuraamusmaksu
Laissa on siirtymäaika liittyen dokumentointivelvollisuuteen: Niiden palveluntarjoajien osalta, joiden ei aiemmin ole tarvinnut laatia kuluttajaturvallisuuslain mukaista turvallisuusasiakirjaa, vaatimusta turvallisuusdokumentaatiosta aletaan soveltaa 6 kk kuluttua lain voimaantulosta. Muita lain vaatimuksia aletaan soveltaa heti lain voimaantulosta lähtien. Ilmoitusvelvollisuus vakavista onnettomuuksista tai läheltä piti -tilanteista Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle (Tukes) säilyy ennallaan.
Tämä lakiuudistus on osa laajempaa kuluttajaturvallisuuslainsäädännön uudistusta, joka liittyy EU:n yleisen tuoteturvallisuusasetuksen täytäntöönpanoon Suomessa. Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää sääntelyä ja vähentää päällekkäisyyksiä, samalla kun varmistetaan kuluttajapalvelujen turvallisuus.
Lisätietoa:
- Laki kulutuspalvelujen turvallisuudesta (finlex, uusi ikkuna)
- Lain vaatimukset kootusti (Tukes, uusi ikkuna)
- Yleisohje kulutuspalvelujen turvallisuudesta (Tukes, uusi ikkuna)
- Ohjeet ja oppaat (Tukes, uusi ikkuna)