Kerro kuka olet ja mikä on taustasi?
– Olen Vilma Kalso, matkailun liikkeenjohdon restonomi ja seikkailunhaluinen matkailija. Korkeakouluopinnoissani suoritin työharjoittelujaksoni Australian itärannikolla sekä opiskelijavaihdon Hollannin Bredassa. Töitä olen tehnyt laidasta laitaan niin hostellin vastaanottovirkailijana, tarjoilijana kuin asiakaspalvelijana. Kestävä kehitys ja sen yhteensovittaminen matkailun kanssa kiinnosti minua opintojeni alusta lähtien.

Mitä odotat pääseväsi näkemään ja tekemään uudessa työssäsi?
– Odotan pääseväni mukaan kestävän matkailun kehittämiseen. Tavoitteenani on päästä kohtaamaan asiakkaita sekä tutustumaan heidän kestäviin toimintatapoihinsa ja ratkaisuihinsa.

Mikä sinua innostaa?
– Uuden oppiminen ja kehittyminen. Ajatus siitä, että toiminnallaan voi edistää matkailun kestävyyttä ja vaikuttaa myös yksittäisten ihmisten vastuullisuusajatteluun, motivoi minua.

Mitä teet työajan ulkopuolella?
– Vapaa-aika kuluu ulkona liikkuen, läheisten seurasta nauttien ja matkustellen niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Miten haluat kehittää vastuullista matkailua?
– Vastuullisessa matkailussa pitäisi huomioida ympäristövaikutusten lisäksi taloudellinen ja sosiokulttuurinen näkökulma, ja tätä haluan painottaa omassa tekemisessä. On tärkeää, että vastuullisuudesta viestitään myönteisesti mahdollisuuksien kautta, eikä maalata uhkakuvia tai syytellä. Uskoisin, että näillä eväillä yhä useampi omaksuisi vastuullisen ajattelun matkaillessaan tai työskennellessään matkailualalla.

Mitä osaamista tuot Going Green Oy:n tiimiin?
– Minulla on vahva asiakaspalvelutausta ja erilaiset asiakastilanteet hoituvat sujuvasti. Opinnoissani ja opinnäytetyössäni syvennyin matkailun vastuullisuusviestintään ja tätä osaamista saankin hyödyntää Going Green Oy:llä viestintävastaavana.

 


Green Key-, Green Activities- ja Blue Flag-merkit myöntää ja niiden käyttöä Suomessa valvoo FEE Suomen omistama yhteiskunnallinen yritys Going Green Oy. Osallistumis- ja auditointimaksuilla kustannetaan ohjelmatoiminnan pyörittäminen, ja syntyvillä voitoilla tuetaan FEE Suomen ympäristökasvatustoimintaa.