Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone ja Solo Sokos Hotel Paviljonki Jyväskylässä saavat 7.4. Green Key -sertifikaatin merkkinä erinomaisesta ympäristötyöstään. Merkin saaminen edellyttää tiukan, kansainvälisen tason ympäristökriteeristön täyttämistä.

Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneen hotellinjohtaja Jani Ruponen korostaa ympäristöasioiden tärkeyttä hotellille. ”Ympäristöasioiden pitää tänä päivänä olla kunnossa. Green Key -sertifikaatti muistuttaa meitä arjessa niin isojen kuin pientenkin tekojen merkityksestä.”

Samaa painottaa Solo Sokos Hotel Paviljongin hotellinjohtaja Hannu Nirkkonen: ”Asiakkaamme odottavat meiltä korkeaa tasoa ympäristöasioiden huomioinnissa. Green Key -ohjelma luotsaa meitä kannustavasti parempiin suorituksiin.”

”Haluamme, että asiakkaamme voivat yöpyä hotelleissamme hyvällä omallatunnolla tietäen, että ympäristöasiat on hotelleissamme huomioitu. Tällä hetkellä meillä on 19 hotellia mukana Green Key -ohjelmassa” vastuullisuudesta vastaava Sokos Hotellien konseptipäällikkö Markus Siitonen kertoo.

Green Key -merkki kertoo yksiselitteisesti majoituskohteen ympäristöystävällisyydestä. Matkailija voi luottaa, että Green Key -merkityssä hotellissa esimerkiksi vettä ja energiaa käytetään tehokkaasti, lajittelu ja kierrätys toimivat ja lisäksi ympäristötyö on selkeästi näkyvää. Nyt sertifioiduissa Green Key -hotelleissa kierrätysmahdollisuus näkyy asiakkaille jo hotellihuoneessa, lähi- ja luomuruokaa on tarjolla laajasti ja lähikohteisiin on helppo liikkua ekologisesti hotellin tarjoamilla ilmaisilla lainapyörillä.

Lahden Seurahuoneella ja Jyväskylän Paviljongissa tarjotaan asiakkaille monia tapoja osallistua ja tehdä ympäristöystävällisiä valintoja samalla kun he nauttivat olostaan hotellissa. Lähi- ja luomuruokaa tuodaan hienosti ja ylpeydellä esille. Molemmissa hotelleissa on lisäksi ekologisia energiatehokkuusratkaisuja: Lahden Seurahuoneella aurinkopaneelit tuottavat osan rakennuksen sähköenergiasta uusiutuvasti ja kestävästi, ja Paviljongissa talotekniikan avulla energiaoptimoidaan muun muassa valaistus ja lämmitys”, kuvaa Green Key -ohjelmapäällikkö Marketta Viljasaari.

Lisätietoja:

Markus Siitonen, konseptipäällikkö, Sokos Hotels / SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, puh. 050 3663 943, if.ko1713297727s@nen1713297727otiis1713297727.sukr1713297727am1713297727

if.ye1713297727kneer1713297727g@ofn1713297727i1713297727

Sokos Hotels on Suomen kattavin hotelliketju, johon kuuluu yli 50 hotellia Suomessa, Tallinnassa ja Pietarissa. Majoituksen lisäksi Sokos Hotellit tarjoavat monipuolisia kokous- ja ravintolapalveluita.

Sokos Hotels on Pohjoismaiden laajimman kestävän kehityksen brändi-indeksissä Suomen vastuullisin hotellibrändi (Sustainable Brand Index 2015). www.sokoshotels.fi

Green Key on yksi maailman johtavista matkailualan ympäristömerkeistä. Sen on saanut jo yli 2 400 majoitusalan yritystä 52 maassa. Green Key -ohjelma on kansainvälisen ympäristökasvatusjärjestön FEE:n (Foundation for Environmental Education) hallinnoima. Green Key -merkin saanut hotelli sitoutuu vähentämään hotellissa syntyvän jätteen määrää, tehostamaan veden- ja energiankäyttöään sekä kasvattamaan henkilökunnan ja asiakkaiden ympäristötietoisuutta. www.greenkey.fi