Green Key -sertifioitu Hotelli Korpilampi on ottanut maaliskuun alussa käyttöön Winnow-hävikinseurantajärjestelmän, joka punnitsee, hinnoittelee ja oppii tunnistamaan hävikkiruuan. Järjestelmä mahdollistaa eri lähteistä syntyvän hävikin seuraamisen, sillä se kirjaa painon ja raaka-aineen lisäksi sen, onko kyseessä kylmiöhävikki, perkuu-/kuorintajäte, valmistushävikki vai lautas- tai tarjoiluhävikki. Syötettyjen ennakkotietojen avulla se hinnoittelee syntyneen hävikin, jolloin saadaan reaaliaikaista tietoa siitä, paljonko resursseja on käytetty valmistusketjun eri vaiheissa.

Idea järjestelmän käyttöönottoon tuli kansainväliseltä konsernilta, joka ajoi hävikinseurantaa yksiköihin. Ruokalistan, käytettävien raaka-aineiden ja sisäänostohintojen muuttuessa taustajärjestelmä vaatii jatkuvaa ylläpitoa, mutta jo ensimmäinen käyttökuukausi on todistanut sen, että työ kannattaa. Ensimmäiset kolme kuukautta kerätään perustietoa syntyvästä hävikistä, jota lähdetään tämän jälkeen vähentämään. Kuitenkin jo nyt on nähtävissä, että tietyt toiminnot ovat järjestelmän käyttöönoton myötä tehostuneet.  

Järjestelmä innostaa koko henkilöstön ruokahävikin vähentämiseen

Käyttäjät olivat aluksi epäileviä sen suhteen, tuottaisiko järjestelmä lisätyötä tai olisiko sen käyttö vaikeaa. He innostuivat kuitenkin nopeasti nähdessään, miten kukin voi toimillaan vaikuttaa syntyvän hävikin määrään. Esimerkiksi buffet-tarjoilujen mitoitus on tarkentunut todellisen majoittujamäärän mukaan, mikä näkyy säästöinä ja hävikin pienentymisenä. 

“Johdon lisäksi myös henkilöstö on jo koukuttunut keksimään keinoja siihen, miten ylijäämää voisi hyödyntää. Vaikka järjestelmä oli investointina kallis, koemme vahvasti, että sen käyttöönotto on ollut kannattavaa. Säästöt tulevat nopeasti näkyviin. “ toimitusjohtaja Nina Peltola kertoo.

Kaiken kaikkiaan Hotelli Korpilammella on tehty viime vuoden aikana useita vastuullisuustoimia, viimeisimpänä Green Key-jatkosertifikaatti ja rakennuksen BREEAM-sertifiointi. Koko henkilöstö on innostunut uusista kehityskohteista ideoiden niitä lisää. Myös asiakkaille kokonaisvaltainen vastuullisuus on tärkeää. Hotelli on kertonut asiakaskirjeessään, että hävikinseurantajärjestelmä on otettu käyttöön, ja asiakkaat ovat ottaneet uudistuksen vastaan hyvin. Jatkossa asiakkaille tullaan raportoimaan siitä, miten hävikkiä on saatu pienennettyä ja kuinka ympäristö siitä hyötyy.

 


Hotelli Korpilampi on yksi Suomen yli 160 Green Key -sertifikaatin saaneesta matkailuyrityksestä. Green Key -sertifioidut hotellit ja hostellit, leirintäalueet ja mökkikylät, käyntikohteet sekä ravintolat ja kahvilat ovat sitoutuneet jatkuvaan kehitykseen vastuullisuusasioissa. Maailmanlaajuisesti Green Key toimii 65:ssä eri maassa ja sertifikaatin on saanut yli 3200 kohdetta.

Lisätietoa Hotelli Korpilammesta: https://greenkey.fi/kohde/hotelli-korpilampi/ & https://www.korpilampi.fi/

Kuva: Mari Mero