Esittelyssä lakeuksien matkailuhanke                                            

Maakuntaohjelmiin Suomessa on kirjattu ilmastomuutoksen hillintä ja vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtyminen. Tämä edellyttää toimia kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.  Etelä-Pohjanmaalla työtä ohjaavat maakuntasuunnitelma 2050, maakuntaohjelma 2022–2025 ja Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavat.  Maakunta vastaa kansalliseen tavoitteeseen Suomen hiilineutraaliudesta vuoteen 2035. Matkailua ei voi ohittaa ja myös matkailua tukevat palvelut ovat avainasemassa.

”Matkailun kehittäminen on Etelä-Pohjanmaalla saanut tuekseen Matkailun kestävä siirtymä -hankkeen”, kertoo koordinaattori Anne Matilainen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista. Hankkeessa hyödynnetään aiempien matkailun aluekehittämishankkeiden tuloksia.

Matkailun kestävä siirtymä -hanke

Tiedolla johtaminen ja kestävä matkailu ovat alan toimintaa ohjaavat sekä yritysten kilpailukykyä parantavat pääteemat. Tiedon keräämisen ja analysoinnin tulisi olla keskiössä matkailun alueellisessa kehitystyössä. Haasteena on tarkoituksenmukaisen tiedon hankinta ja sen muokkaaminen matkailutoimijoita hyödyttävään muotoon.

Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja Helsingin Yliopiston Ruralia-Instituutin yhteishanke ”Matkailun kestävä siirtymä” pureutuu juuri näihin haasteisiin. Tämä tapahtuu tuottamalla ja hyödyntämällä toimialalle maakunnallista matkailutietoa ja hiilijalanjälkitietoa. Hankkeessa tehdään tiedonhankintaa erilaisin selvityksin, joita ovat mm. matkailubarometrit, matkailijaselvitys, kävijämääräselvitykset ja matkailun aluetaloudellisten vaikutusten arviointi. Lisäksi alueen matkailutoimijoita ja toimialan sidosryhmiä valmennetaan ja sitoutetaan tiedolla johtamiseen ja hiilineutraaliuteen pyrkimiseen. Perehdytään erilaisiin tiedolla johtamisen tapoihin, hiilijalanjälkilaskentaan ja kestävään matkailun tunnistamiseen sekä selvitetään, mihin ja miten kerätty tieto sijoitetaan kaikkien saataville. Toimenpiteenä arvioidaan myös eteläpohjalaisen matkailun alueellinen hiilijalanjälki ja laaditaan vähähiilisen matkailun tiekartta.

Hankkeen toimenpiteet on suunnattu eteläpohjalaisille matkailuyrityksille ja matkailupalveluita tuottaville tahoille. Kohderyhmään kuuluvat myös alueella toimivat matkailuyhdistykset ja -yhtiöt sekä matkailutoimialan sidosryhmät, kuten kehittäjä-, koulutus- ja tutkimusorganisaatiot. Mukana on esimerkiksi liikennöitsijöitä, majoitusliikkeitä, käsi- ja taideteollisuutta, ohjelmapalveluyrityksiä ja alihankkijoita.  Myös kunnat ja kaupungit kuuluvat kohderyhmään.

Hanke pyrkii viemään kestävää matkailua eteenpäin maakunnassa. Yhtenä keskeisenä työkaluna on Visit Finlandin ylläpitämä Sustainable Travel Finland (STF) merkki. Merkin hakeminen edellyttää myös kestävyyssertifikaatin suorittamista. -Going Green Oy:n sertifikaatit ovat osoittautuneet erityisen sopiviksi majoitusliikkeille, mutta myös ohjelmapalveluille, Matilainen toteaa. Hankkeen aikana yrittäjät ovatkin ryhtyneet suorittaman näitä sertifikaatteja. Matkailun kestävä siirtymä -hanketta rahoitetaan Etelä-Pohjanmaan JTF-ohjelman kautta.

Konkreettista hyötyä matkailuyrityksille

Hankkeen tavoitteena on kaikin puolin innostaa Etelä-Pohjanmaan yrityksiä kestävän kehityksen edistämisessä. Aiheesta järjestetään erilaisia työpajoja ja opintoretkiä. Yrityksiä myös muun muassa autetaan hiilijalanjäljen laskennassa. Hankkeessa mukana olevat yritykset eivät maksa osallistumismaksua ja hankkeessa jaettava tieto on yrityksille myös maksutonta.

 

Riitta Salasto, Going Green Oy hallituksen puheenjohtaja

 

Faktaa hankkeesta:

 

Kuva:

” Koordinaattori Anne Matilainen työskentelee Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa Seinäjoella kestävään matkailuun ja luonnonvarojen kestävään käyttöön liittyvien teemojen parissa.”

Kuvaaja: Jaana Huhtala