Cafe Mertalassa koko henkilöstö on omaksunut vastuullisen ajattelutavan niin läpikotaisin, että Green Key -teoista ja -ideoista jutellaan ihan tavallisen työarjen keskellä.
Pyysimme Cafe Mertalan kahvilapäällikkö ja Green Key -lähettiläs Katja Hämäläistä kertomaan tästä esimerkkejä:
”Meillä henkilökunta juttelee arjessa Green Keystä ja miettii, miten jokapäiväisessä työssämme, voidaan ottaa Green Key huomioon. Teemme yhteistyötä muiden toimipaikkojen kanssa ja ehkäisemme hävikkiä ja turhia ostoja yhdessä. Tästä esimerkkinä, kun olemme S-Market Mertalan kanssa samassa kiinteistössä ja kaupan väki antaa meille esim. kaikki hävikkiin menevät kukat. Meidän henkilökuntamme freesaa ne, ottaa vaan huonot pois ja saadaan kukille jatkoaikaa sekä meidän asiakkaillemme niistä iloa.
Samoin jos tarvitsemme jotain kippoa tai kuppia, kysymme eka muista toimipaikoista, ennen kuin alamme tilaamaan mitään uutena. Näin on monesti löydetty tarpeellinen tavara, toisen turhake voi olla toisen hyödyke. Kuivat leivät keräämme talteen yhden naapuriliikkeen työntekijän hevosille, tämäkin idea tuli henkilökunnaltamme.
Henkilökuntaa kuunnellaan avoimin mielin ja jokainen pääsee osallistumaan ja ideoimaan Green Key hengessä! Meillä ajatuksia pallotellaan ja siten parhaat ideat syntyvätkin!
Henkilökuntamme osaa jo työarjessa miettiä asioita vastuullisuuden kannalta ja se on osa meidän jokapäiväistä toimintaamme”, Hämäläinen kuvailee.
Lisätietoa kohteesta:
- Cafe Mertala on itäisen Savonlinnan lounaskahvila, joka avattiin syksyllä 2021.
- Cafe Mertalassa työskentelee kuusi vakituista työntekijää ja se on suosittu lounas-, sekä kahvittelupaikka.
- Green Key -sertifikaatti Cafe Mertalalla on ollut vuodesta 2022.
- Cafe Mertala