Kuten tapana on, Blue Flag -ohjelmajohtajat kokoontuvat joka toinen vuosi yhteiseen, kasvotusten järjestettävään seminaariin, ja joka toinen vuosi linjoille kahden iltapäivän pituiseen webinaariin. Tänä vuonna marraskuun puolivälissä oli vuorossa Blue Flag -webinaari.  

Kahden päivän aikana kuulimme ohjelma- ja hankeuutisia ympäri maailman. On mielenkiintoista kuulla, miltä maailman meret näyttävät toisella puolella planeettaamme. Esimerkiksi haitallisten vieraslajien parissa tehdään työtä kaikkialla, vain lajit vaihtelevat. Se, mikä toisaalla on normaali, paikalliseen elinympäristöön kuuluva eläin tai kasvi, voikin olla jossain muualla koko rannan tai vesistön pilaava laji. Tämä auttaa ymmärtämään, miksi luonnon monimuotoisuuden ylläpito on niin tärkeää. Yhden lajin hiipuminen tai jopa sukupuuttoon kuoleminen voi mullistaa koko ekosysteemin tasapainoa ja antaa tilaa kaukaa esimerkiksi painolastivesien mukana saapuville haitallisille vieraslajeille. Siksi valistustyö ja varhainen puuttuminen ovat tärkeässä roolissa vieraslajien vastaisessa kamppailussa.  

Webinaarin aikana saimme myös päivityksen Blue Flag -merkin uudistuksen etenemisestä kuluneen vuoden aikana. Lisäksi saimme tietää, että uudet vaatimukset astuvat voimaan vasta vuoden 2027 alusta alkaen ensin pohjoisella pallonpuoliskolla, sitten etelässä. Muista uudistuksista tulemme kuulemaan tulevan vuoden aikana.