FEE:n vieresvenesatamille ja uimarannoille suunnatun Blue Flag -ohjelman ohjelmajohtajat ympäri maailman kokoontuivat Madeiran Coniçoon 13.-16.10.2022 vuosittaiseen seminaariin.  Osana seminaariohjelmaa  FEE:n Gaia 20:30 strategian, asiantuntijoiden ja yhteistyökumppaneiden esitysten ohella tilaisuudessa käynnistettiin Blue Flag -kriteeristön uudistus. Kriteeristöuudistusta tullaan jatkamaan etäyhteyksin seitsemässä sitä varten joulukuussa 2022 nimettävässä temaattisessa työryhmässä. Ryhmät koostuvat kansallisista ohjelmajohtajista, FEEn henkilöstöstä sekä hallituksen jäsenistä. Teemat ovat ilmastonmuutos ja ilmastotoimet, biodiversiteetti, turvallisuus, esteettömyys, saasteet ja veden laatu, ympäristökasvatus sekä viestintä kohteissa. Aloitteestani sovimme Itämeren rantavaltioita edustavien ohjelmajohtajien kanssa myös oman erillisen työryhmän perustamisesta yhteistyön vahvistamiseksi. Itämerestä huolehtiminen on meille kaikille tärkeää.  

Seminaarin päätteeksi nautimme kakkukahvit vuonna 1987 perustetun Blue Flagin 35-vuotisen taipaleen kunniaksi. Neljän perustajamaan Ranskan, Espanjan, Italian ja Tanskan sekä ohjelmaa kansainvälisesti hallinnoivan Federation for Environmental Education -ympäristökasvatusjärjestön lisäksi ohjelmajohtajia oli liki 40 maasta, kaukaisimmat Etelä-Koreasta, Etelä-Afrikasta ja Argentiinasta. Lisäksi paikalla oli FEE:n kansainvälisen toimiston johtaja Daniel Schaffer, Blue Flag -tiimi Johann Durand ja Alessandro Venti sekä hallituksen jäseniä.  Seminaarin erinomaisista järjestelyistä kuuluu kiitos Portugalin Blue Flag -toimiston ABAE:n tiimille. 

Seminaariohjelman ohella tutustuimme myös Madeiran kauniiseen kukkasaareen, useampaan Blue Flag -uimarantaan, joista osaa onnistuimme testaamaan myös käytännössä. Elämäni ensimmäinen seminaari, jossa ohjelmaan kuuluu seminaarivieraiden yhteinen uinti!  Pääsin vierailemaan myös Funchalin Blue Flag -sertifioidussa vierasvenesatamassa ennen virallisen ohjelmaosuuden alkamista. Seminaarin aikana muiden osallistujien kanssa käymieni keskustelujen, kolmen päivän aikana kuulemieni asiantuntijaesitysten sekä Blue Flag -rantavierailuista saamani kokemuksen perusteella tulemme kehittämään Blue Flag -ohjelmaa tulevien vuosien aikana Suomessa. 

Heidi Heinonen – Ohjelmajohtaja ja Toimitusjohtaja, Going Green Oy

Kuva: Push Off Studios


Blue Flag on kansainvälinen uimarannoille ja vierasvenesatamille suunnattu ympäristösertifikaatti- ja ohjelma. Blue Flag -kohteita on maailmanlaajuisesti jo yli 4300. Suomessa Blue Flag -ohjelmaa on pilotoitu vuosina 2019–2021. Saaristokeskus Korpoström sai 2021 ensimmäisenä vierasvenesatamana ja Yyteri 2022 ensimmäisenä uimarantana Blue Flag -sertifikaatin.