37-vuotiaan Blue Flag -ohjelman joka toinen vuosi järjestettävä seminaari kokoontui tällä kertaa hyvinkin trooppisissa merkeissä Karibian meren saarivaltion pienemmällä saarella Tobagossa. Seminaari pyritään järjestämään vuoroin Euroopassa, vuoroin meille kaukaisemmissa kohteissa, ja kutsuvalle maalle se on iso panostus. Trinidad ja Tobago jäi varmasti kaikkien seminaarivieraiden sydämiin.

Seminaaria ennen oli mahdollisuus omakustanteisesti tutustua myös vuonna 1962 Yhdistyneestä kuningaskunnasta itsenäistyneen valtion pääsaareen Trinidadiin, jonka lounaisin osa sijaitsee vain 6 km Venetsuelasta.  Eteläisestä sijainnista johtuen T&T, kuten maan nimi lyhennetään, joutuu taistelemaan huumetraffiikkia vastaa, mutta sijaintinsa ansiosta se on hurrikaanivyöhykkeen ulkopuolella. Orjuuden lakkauttamisen jälkeen saaren entiset tärkeimmät tulonlähteet kahvi ja kaakao ovat jääneet enää vain pienyritystoiminnaksi, mutta matkailu kukoistaa. Trinidad ja Tobago ovat tunnettuja erityisesti luontomatkailusta. Trinidadin topografian vuoksi sen haastavimmille vaellusreiteille kaipaava joutuu kuitenkin suorittamaan kuntotestin. Trinidadista ja Tobagosta ei voi puhua mainitsematta steelpan ja calypso -musiikkia, jonka ehdoton kuningas on Lord Kitchener sekä Nobel-palkittua kirjailijaa V.S. Naipaulia, joka aloitti kirjoittamisen vasta jätettyään saarivaltion. Hänen kirjojensa aiheena on T&T. Mainitsemisen arvoista on myös se, että suurin osa tobagolaisista on afrikkalaisten (orjien) jälkeläisiä, kun suurin vähemmistö on intialaiset kahdeksalla prosentilla. Syyrialaisia on noin 1 % väestöstä. Yhteiselo eri uskontokuntien välillä on sopuisaa.

Tobagossa kukoistaa myös yhteisömatkailu: pienten kylien majoitustoiminta on täysin paikallisten käsissä. Tobagolla on myös aiheitta ylpeilyyn: isoa osaa saarta peittää läntisen pallonpuoliskon ensimmäisenä, jo v. 1765 suojeltu sademetsä Main Ridge Forest Reserve. Saaren fauna ja floora on hyvin rikasta, ja matkaoppaita koristavat kolibrin, liguaanin, kilpikonnan ja värikkäiden troppisten kalojen kuvat. Saari on myös sukeltajien ja snorklaajien paratiisi, josta saimme vahvistuksen Blue Flag –sertifioidun veneen kyydissä tehdyllä retkellä v. 1960 prinsessa Margaretan nimeämälle, kuuluisalle Nylon Poolille, jonka vesi on kristallinkirkasta ja hiekka vitivalkoista. Legendan mukaan vedessä uiminen nuorentaa 10 vuotta!

Tobagon paikallishallinnon Tobago House of Assemblyn pääsihteerin Farley Chavez Augustinen kutsumana osallistuimme seminaaria edeltävänä iltana cocktail-tilaisuuteen, jossa läsnä olivat mm. EU-delegaation lähettiläs Peter Cavendish, matkailusta vastaavan ministeriön edustajia sekä paikallisia virkamiehiä- ja naisia ja poliitikkoja. Tapasin myös maassa vuodesta 1991 asuneen Suomen ja Ruotsin konsulin Teija da Silvan, joka valotti paikallishallinnon taustaa. Kansantanssiesityksen lomassa sain kuulla isäntämme olevan uudistusmielinen, ja suhtautuvan ilmastonmuutokseen ja luontokatoon niiden vaatimalla vakavuudella.

Heidi keskellä, kaksi paikallista opiskelijaa reunoilla.

Kuvassa ohjelmajohtaja Heidi Heinonen Signal Hill Secondary Schoolin ympäristökerhon jäsenten kanssa.

Itse seminaariohjelman pääaiheista tärkein oli käynnissä oleva kriteeristöuudistus, jonka ilmastonmuutostyöryhmään itse kuuluun. Kriteeristön on määrä astua voimaan 2026, ja seuraavana etappina on karsia eri työryhmien laatimien kriteerien mahdollisia päällekkäisyyksiä. Työtä ohjaa Blue Flag -ohjelmajohtajan Johann Durandin rinnalla Joaquím Diaz, FEE:n johtoryhmän Blue Flag -johtaja.

Kriteeristöuudistusta tehdessä valmistaudutaan myös EU:n vastuullisuusregulaatioon, josta kuultiin niin ohjelmajohtajan kuin FEE:n johtajan Daniel Schafferin suulla. Aiheesta käytiin vilkasta keskustelua, ja lopulta kaikki varmasti ymmärsivät regulaation olevan mahdollisuus uudistua.

Tauolla keskustelut olivat vilkkaita, kun ohjelmajohtajat vaihtoivat kuulumisia. Karibian alueelta oli myös muita sidosryhmiä paikalla, kuten Tobagon meteorologian laitos kertomassa merenpinnan nousun vaikutuksilta ja Karibian Energia kamarin valottamassa alueen vihreän siirtymän etenemisestä.  Saimme kuulla myös paikallisten oppilaitosten ympäristötyöryhmien aikaansaannoksia. Signal Hill Secondary Schoolin motto “Going Green” jäi mieleen myös ympäristöohjelman kilpailuhenkisyyden vuoksi. Pelillistäminen oli myös tuottanut paremmin tulosta kuin muiden oppilaitosten hankkeet.

Kuvassa ohjelmajohtaja Heidi Heinonen yhdessä Belgian flaaminkielisen alueen ohjelmajohtajan kanssa Blue Flag muotinäytöksessä.

Ohjelmajohtajien pitkään odottama ohjelmanumero kruunasi koko seminaarin: seminaarin sponsori järjesti jo toista kertaa Blue Flag -lipuista kierrätettyjen vaatteiden muotinäytöksen, johon minäkin osallistuin varsin tyylikkäällä kietaisumekolla. Vielä upeampi oli paikallisten oppilaitosten kontribuutio, joka sai yleisön huokailemaan ihastuksesta. Tauolla kuultiin paikallisen steelpan -ryhmän seuraavan viikon karnevaaliin valmistelema musiikkiesitys puujalkakävelijän ja tulennielijän siivittämänä!

Blue Flag -ohjelmajohtajien seminaari Trinidadissa ja Tobagossa oli viimeinen ohjelmajohtajaseminaari, jota arvostettu puheenjohtaja Lesley Jones veti. Ensi keväällä on vuorossa yleiskokous, jossa valitaan uusi puheenjohtaja 5-vuotiskaudeksi.

 

 

 

 

Heidi Heinonen

 

Pääkuvassa Blue Flag -ohjelmajohtajia ympäri maailman.


Lue lisää: