Astetta alemmas on valtionhallinnon yhteinen energiansäästökampanja. Se tarjoaa konkreettisia vinkkejä energiansäästöön ja sähkön kulutushuippujen leikkaamiseen kotona, työssä ja liikenteessä. Sokos Hotellit ovat mukana säästötoimenpiteissä, jotka säästävät energiaa ja laskevat majoitus- ja ravitsemiskaupan päästöjä. Pienin muutoksin hotellit saavat paljon aikaiseksi säilyttäen kuitenkin miellyttävän hotellikokemuksen. 

Säästötoimenpiteitä on ideoitu yhdessä henkilökunnan kanssa. Muun muassa huoneiden ja ravintoloiden lämpötiloja on laskettu asteella alas, ilmanvaihdon tehoa pienennetty piikkiaikoina ja asiakassaunojen aukioloaikoja lyhennetty hotellikohtaisesti. Asiakkaat ja henkilökunta ovat suhtautuneet säästötoimiin ymmärtäväisesti – kampanjan myötä on myös tehty tärkeitä huomioita: “Huomasimme esimerkiksi sen, että osa sähkölaitteistamme on ihan turhan paljon päällä niin, että niillä ei ole käyttöä”, kertoo Break Sokos Hotel Levin Hotellinjohtaja Hilkka Lehtinen. Break Sokos Hotel on mukana Green Key -ohjelmassa jo kahdeksatta vuotta ja näin ollen jatkuva kehitys vastuullisuustoimissa on osa hotellin arkea. “Ehdottomasti haluamme jatkuvan parantamisen mukaisesti kiriä enemmän pisteitä vuosi vuodelta”, Lehtinen jatkaa.


Kaikki Sokos Hotellit ovat Green Key -sertifioituja. Break Sokos Hotel Levi on yksi Suomen yli 170 Green Key -sertifikaatin saaneesta matkailuyrityksestä. Green Key -sertifioidut hotellit ja hostellit, leirintäalueet ja mökkikylät, käyntikohteet sekä ravintolat ja kahvilat ovat sitoutuneet jatkuvaan kehitykseen vastuullisuusasioissa. Maailmanlaajuisesti Green Key toimii 65:ssä eri maassa ja sertifikaatin on saanut yli 3200 kohdetta.

Lisätietoa kohteesta: https://greenkey.fi/kohde/break-sokos-hotel-levi/ & https://www.sokoshotels.fi/fi/levi